JÄÄSKEN UKOLLA JO 60. KORTTEERIPAIKKA

09.11.2021

Jääskeläisten suvun ja sukuseuran symboli on rakastettu puuveistos JÄÄSKEN UKKO. Sukuseura tilasi veistoksen vuonna 1950 taiteilija Albin Kaasiselta. Teos on 25 cm korkea.

Tämä muinaisjääskeläisten pukuun pynttäytynyt ja kirja kädessään taivaltava Jääsken Ukko on koko ajan kulun päällä. Joka vuosi se vaihtaa olinpaikkaansa. Ukon uusi kortteeri varmistuu aina sukuseuran vuosikokouksessa, jolloin yksi onnekas suvun jäsen saa sen vuodeksi oman piironkinsa päälle. Kortteerin antajan on tästä palkkioksi kirjoitettava sukuseuralle tarina sukunsa vaiheista ja Ukon vierailusta kotonaan. Paljon on Ukko siis erilaisia kohtaloita kuunnellut ja monenlaisissa huusholleissa vuosiaan viettänyt.

Jääsken Ukko osallistuu kunniajäsenenä sukuseuran vuosikokouksiin ja sen kortteerinvaihdos on tapana kuvata. Aiemmin Ukolla oli myös oma nimikkorahasto. Siihen sai osoittaa lahjoituksia esimerkiksi Ukon syntymäpäivänä 18.11. tai jouluna. Muutamassa paikassa Ukkoa on muistettu myös tonttulakilla.

Jääsken ukko on vieraillut Jääskeläisten sukuseuran jäsenten luona Helsingissä 17, Vantaalla 5, Kuopiossa 3, Lapinlahdella 3, Espoossa 2, Jyväskylässä 2, Järvenpäässä 2, Lahdessa 2 ja Siilinjärvellä 2 kertaa. Yhden kerran on Ukon kortteeripaikkana ollut Friherrs, Forssa, Heinola, Hyrylä, Joensuu, Kerava, Kirkkonummi, Lohja, Luumäki, Mustiala, Nummi-Pusula, Pielavesi, Porvoo, Siuntio, Tornio, Turku, Tuusula ja Valkeakoski. Muutama jäsen on unohtanut merkitä kortteerilistaan kotikuntansa nimen.

Toivotetaan oikein pitkää ikää ja mukavia hetkiä Jääsken Ukolle! Ukon nykyinen olinpaikka on sukuseuran hallituksen varajäsenen Leenan kotona.