Sukuseura on siirtynyt DNA-aikaan

22.10.2018 23:45

DNA-testin tilausohje FamilyTreeDNA-tutkimuslaitokselta

DNA-tutkimus on kiinnostanut monia sukuseuran jäseniä ja hallitusta jo pitkään. Sukuseuran DNA-projektin työryhmään kuuluu Jouko Salmela, Jussi Palmu ja Viljo Manninen.

DNA-tutkimuksen yhtenä tarkoituksena on saada selville, mitenkä läheistä sukua Jääskeläisten eri sukuhaarat ovat toisilleen. Tätä varten sukuhaaroista tehdään kustakin 1 – 2 isälinjan testiä. Sukuseura korvaa osan (50 %, enintään 200 euroa) niiden testien tekemisestä, jotka eri sukuhaarojen sukulaisuuden selvittämiseksi tarvitaan. Näin varmistetaan se, että testitulokset saadaan myös seuran käyttöön. 

 

Ahti Kurrin tekemä DNA -tilausohje

 

Ahti Kurri 1.9.2018

ahti.kurri@elisanet.fi             

DNA-testin tilausohje FamilyTreeDNA-tutkimuslaitokselta

Tämän ohjeen tarkoitus on auttaa tilaamaan FamilyTreeDNA-tutkimuslaitoksen DNA-testi. Ohje on voimassa tekohetkellä. Ohjeen tekijä ei vastaa siitä, että tilausprosessi tai hinnasto muuttuu. Kirjoittaja on DNA-sukututkimuksen harrastaja. Hän ei ole minkään tutkimuslaitoksen ”asiamies”.

Tämä ohje on uudelle tilaajalle! Jos olet jo FamilyTreeDNA:n asiakas, tilaat lisätestisi oman tulossivusi kautta (”Upgrade”-napista)!

Huom! Kun tilaat testin Suomi DNA-projektin kotisivulla olevasta linkistä, liityt automaattisesti ilmaiseen Suomi DNA -projektiin ja saat automaattisesti projektille myönnetyt alennukset (jos ao. tuotteella on). Kirjautumalla Suomi DNA-projektin sivustolle saa muutakin hyödyllistä tietoa!

Tässä on esimerkkinä isälinjan Y-DNA67-testi, jossa (toistaiseksi) saa pysyvästi 69 dollarin alennuksen, kun tilaa testin Suomi DNA -projektin sivustolla olevan linkin kautta.  

  1. Kirjaudu internetissä Suomi DNA-projektin sivustolle (esim. googlaamalla Finland DNA projekti)
  2. Siellä heti ensimmäisenä on linkki FTDNA:n tilaussivulle (Uuden testipakkauksen tilauslomake).  
  3. Tulet FamilyTreeDNA:n tuotesivustolle. Valitse siltä testi Y-DNA67 (199 dollaria) -> klikkaa Order now
  4. Avautuu ostoskorisivu. Ostoskorissa on nyt valittuna tuote Y-DNA67, hintana 268 dollaria (tai muu listahinta). Siitä saat Suomi DNA -projektille myönnetyn alennuksen, jolloin alennettu hinta TOTAL 199 näkyy oikeassa alareunassa.

Keskellä on ”laatikko”.  1) Valitse sen yläpuolelta sukupuoli MALE (mies). 2) Kirjoita testattavan henkilön nimi laatikkoon, esim. Mr. Matti Möttönen (klikkaa ensin edit, niin voit kirjoittaa nimen).

  1. Klikkaa ”Proceed to checkout”
  2. Avautuu henkilötieto- ja maksusivu.

Täytä tiedot laatikostoon Billing Address:

  • E-mail Addresses = sähköpostiosoitteesi (tai se sähköpostiosoite, jonka haluat yhteystiedoksi)  
  • First Name (etunimi) ja Last Name (sukunimi) = testattavan henkilön nimi !
  • Street Address (katuosoite)
  • City (Postitoimipaikka)
  • State or Province (jätä tyhjäksi)
  • Country (maa), huomaa valita vetovalikosta Finland (!!!)
  • Zip Code (postinumerosi)

              Täytä maksussa käytettävän luottokortin tiedot laatikostoon Payment Method:

  • Name on Card (= nimi sellaisena kuin se on maksussa käytettävällä luottokortilla)
  • Debit/Credit Card Number (luottokortin numero) – syötä numero ilman kortilla olevia välilyöntejä!
  • Expires (voimassa asti): valitse vetovalikosta kortin voimassaolo kuukausi ja vuosi
  • CVC (kortin takana olevan tarkistusnumeron 3 viimeistä numeroa

 

              Maksussa käytettävän luottokortin ei siis tarvitse olla testihenkilön luottokortti, voi maksaa myös toisen henkilön testin.

      -   klikkaa Accept Terms & Complete Purchase

  1. Avautuu sivu: kiitos tilauksestasi

Postitusosoite: Jos näytepakkaus halutaan muuhun osoitteeseen kuin testattavan henkilön osoitteeseen, nimeksi pitää kuitenkin aina laittaa testattavan henkilön nimi! Näytepakkauksen lähetysosoite merkitään silloin c/o -merkinnällä. 

Esim: Näytteen antaja on Mikko Möttönen, mutta pakkaus halutaan hänen poikansa Matin osoitteeseen, joka käy vanhainkodissa ja he yhdessä ottavan isän poskesta näytteen.

       Mikko Möttönen

       c/o Matti Möttönen

       Mallitie 2 A 14 (Matin osoitetiedot)

Kit-numero ja salasana

Tilauksessa ilmoittamaasi sähköpostiosoitteeseen tulee välittömästi tilauksen jälkeen viesti, jossa kiitetään tilauksestasi ja kerrotaan kit-numerosi ja salasanasi. Niillä pääset omille DNA-tulossivuillesi. Kun menet FamilyTreeDNA:n sivuille, voit kirjautua sisään (log in) omille tulossivuillesi syöttämällä nämä tiedot ao. kohtaan. Ota siis numerot visusti talteen! Et saa tietoa testin tuloksista ilman näitä!

Kit-numero on sinun näytteellesi annettu yksilöllinen tunnus. Salasana on tuohon tunnukseen liitetty turvasana. Sen tiedät vain sinä ja vain sen syöttämällä aukeavat tuon kit-numeron tiedot.

Alennuskampanjat

FamilyTreeDNA:lla on silloin tällöin alennuskampanjoita, jolloin ale-hinnat ovat tarjolla kaikille asiakkaille. Pari-kolme kertaa vuodessa on tavannut olla erityisesti suomalaisille suunnattu erikoistarjouskampanja. Alennuksen saamiseksi täytyy silloin tietää kampanjakoodi! Tämän erityisalennuksen saa syöttämällä kyseinen kampanjakoodi kohtaan ”Do you have a coupon”.

Muiden testien tilaaminen

Edellä oleva ohje koski isälinjan Y67-testin tilaamista. Aivan vastaavalla tavalla tilataan myös muut FTDNA:n tilaussivun valikossa olevat testit (äitilinjan testit tai FamilyFinder-testi). Silloin valitset ostoskoriin kyseisen testin ja jatkat osoite- ja maksutietoihin kuten edellä. Isälinjan testin (YDNA) voi tilata vain miehen näytteestä. Muut testit (äitilinja, FamilyFinder) voi tilata kumman sukupuolen näytteestä tahansa. (Naisen isälinjaa voi toki tutkia esim. hänen veljensä, veljenpojan tai muun suoran isälinjan miespuolisen edustajan näytteestä).

Samalla kertaa voi tilata vaikkapa kaikki testit, esim. miehen näytteestä isälinja Y67, äitilinja mtFullSequence ja FamilyFinder. Mutta kun on kerran jonkun testin tilannut, lisätestejä voi tilata myöhemminkin, eikä uutta näytettä tarvita.  Silloin tilaus tapahtuu omalta, jo olemassa olevalta tulosnäytöltä (kohdasta Upgrade). Muuten syntyy tupla-asiakkuus!  

Isälinjan testeistä on tilattavissa myös kattava BigY-testi tai täsmätestejä SNP-mutaatioiden tutkimiseksi (Advanced Tests). Niillä etsitään perustestin kertomaa tulosta hienojakoisempaa tietoa haploryhmästä.   Niitä ei pidä lähteä tilaamaan, ennen kuin isälinjan perustestin tulokset ovat selvillä ja itselle on hahmottunut, mitä voi ja kannattaa tutkia ja tilata.

 

Tilauksen jälkeen

Testin tilaamisen jälkeen kestää jonkin aikaa, että näytteenottopaketti tulee postitse tilauksessa ilmoittamaasi osoitteeseen. Sitten otat näytteen poskistasi. Paketissa on vihreä lipuke, joka palautetaan täytettynä (I Mikko Möttönen hereby…) ja allekirjoitettuna. Tässä annat luvan näyttää tietosi testissä löytyville geenisukulaisillesi, mikä on harrastuksen kannalta tärkeää. Sitten palautat kuoren näyteputkiloineen postissa laboratorioon (postimaksu pitää maksaa, kirjemaksu riittää!)  

Näytteen analysointi kestää jonkin aikaa - vaihtelee. Älä hermostu ainakaan 1,5 kuukauteen. Tulossivuiltasi voit halutessasi seurata testisi etenemistä. Laboratorio kertoo siellä ennusteen valmistumisajasta (Complete Order History tai Awaiting Results).

Heti kun olet testin tilannut, pääset omille tulossivuillesi kit-numerollasi ja salasanallasi. Voit jo valmistautua tietojesi ilmestymiseen myös tulevien ”osumiesi” näytöille. On tärkeää, että täytät sinne (kohtaan Profile -> Manage Personal Information -> Account Information -> Genealogy –> Earliest Known Ancestors varhaisimpien tiedossasi olevien suorien esivanhempien tiedot. . Asuinpaikalle ei ole omaa kohtaa, se pitää kirjoittaa nimitiedon yhteyteen, että se näkyisi listatulosteilla. Täytä myös ”location”-kohta, muuten asuinpaikan osittavaa ”nuppineulaa” ei tule karttatulosteille.

Esimerkki: varhaisimman esi-isän nimi ao. kohdassa: Simo Eskonpoika Kurri, 1707-77, Kurkijoki, FIN

FamilyFinder-testin tilaajan kannattaa täyttää hyvin kattavasti esipolviinsa liittyvien sukulaissukujen nimi-ja asuinpaikkatiedot niille tarkoitettuun kohtaan (Genealogy – Surnames).  Niiden tarkoitus on auttaa ”serkkuosumiasi” jäljittämään, mitä kautta geneettinen serkkuutenne voisi syntyä. Näet myös omien serkkuosumiesi itsestään kertomat vastaavat tiedot.   

Ilmaiset projektit 

Projektit tuovat ilmaista lisäarvoa harrastukseesi. Niissä saat usein perustietoja jalostetumpaa tietoa tuloksistasi, niissä saat neuvoja ja vastauksia kysymyksiisi. Samalla hyödytät omalla testituloksellasi muita projektiin kuuluvia.  Suomi DNA -projektiin (n. 13 000 jäsentä) liityt automaattisesti, jos tilaat testisi Suomi DNA -projektin kotisivuilla olevan linkin kautta, niin kuin olen edellä ohjeistanut.

Ei kuitenkaan ole mieltä liittyä summamutikassa mihinkään projektiin. Tulet myöhemmin huomaamaan, mihin kannattaa liittyä: oman haploryhmän projektit, maantieteelliset projektit…

Tämän kirjoittaja toivoo, että liityt Karjala DNA - projektiin (n. 1400 jäsentä), JOS suora isä- tai äitilinjasi johtaa luovutetun Karjalan alueelle (kokonaan tai osittain luovutettuun pitäjään). Karjala DNA -projektiin voit liittyä oman tulossivuston Projektit-osiosta tai projektin verkkosivuilla. Googlaa ”karjala dna” ja pääset sivustolle. Etusivulla, kuvan päällä, on JOIN-nappi. Kun klikkaat sitä, aukeaa sivu, jossa pyydetään tallentamaan kit-numerosi (kit number) ja salasanasi (password). Klikkaa Sign In ja olet jäsen.

Facebookissa on sekä Suomi DNA- että Karjala DNA -keskusteluryhmä, joihin kiinnostuneet voivat liittyä, vaikka ei ole testiä tilannutkaan. Aloittelija saa sieltä hyviä neuvoja seuraamalla keskustelua tai kysymällä itse, vastauksia tulee varmasti. Karjala DNA -keskusteluryhmän Tiedostot-osiossa on esim. yksityiskohtaiset ohjeet esivanhempi-tietojen täytöstä. Tämän kirjoittajan kotisivuilla internetissä on perustietoja DNA-sukututkimuksesta, osoitteessa www.kurrinsuku.net.

 

Tervetuloa mukaan kiehtovaan harrastukseen!